lauantai 4. helmikuuta 2012

Voi lanka

Mikä ihana on tämä lanka, jonka bongasin uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä. No se on tämä, Debbie Bliss Paloma. 60 % baby alpakkaa ja 40 % merinovillaa. Numerossa 2/2012 oli kaunis helmineulevillatakki (löytyy myös tuosta linkistä), miten ihana sellainen olisi... no, melkein missä tahansa värissä. Pieni angsti vaan on tuo langan hinta. Tuohon takkiin langat maksaisivat rapiat 90e. Auts. Onneksi tunnistan riskin, että langat eivät välttämättä ikinä pääsisi takiksi asti (vaikka lanka onkin mukavan paksua, 12 s = 10 cm). Aarrearkussani on jo yhden villatakin langat odottaneet jo pari vuotta. Olen hiljalleen jo luovuttamassa ja saattaapi olla, että tämän vuoden aikana tässä blogissa esittäytyy Novitan Puro-asusteiden sarja...

torstai 2. helmikuuta 2012

Kierrekauluri (vai tuubiksiko tätä pitäisi kutsua?)

Tämä kierrepipon kaveri eli kierrekauluri valmistui jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt vasta se pääsee esittäytymään. (Nyt tämä setti on tosin hetken aikaa hyllyllä huilaamassa, sillä pakkaseen täytyy varautua hieman lämpimimmillä asusteilla.) Hetken aikaa tosiaan arvoin, minkä kokoisen kauluristani haluisin ja lopulta päädyin 200 silmukkaan, mikä tarkoittaa että kaulurin ympärysmitaksi tuli noin 90 cm. Ihan passeli pituus. Korkeutta kaulurilla on 20 cm. Mallineule on siis sama kuin pipossa, pipon ohje löytyy täältä. Lankana tässäkin kaulurissa on Isoveli ja puikot 5 mm pyöröt. En tiedä miksi olen hyljeksinyt Isoveli-lankaa, sehän on ihan mainio asustelanka!