torstai 24. marraskuuta 2011

Joulupallot on pop

Ilmeisestikin. Norjalainen mieskaksikko tuntuu olevan joka paikassa ja tulipa villaisista joulupalloista innostuttua itsekin viime viikolla. Kyseessä tosin ovat styroksipallon päälle tökityt huovutusvillapallot, mutta joulupalloja ne on nekin.

Työpaikalla jatkettiin viime vuonna alkanutta, aivan mahtavaa perinnettä, ja viikko sitten maisteltiin talon naisten kesken suklaata ja viinejä sekä askarreltiin näitä joulupalloja ja heijastavia koristeita (heijastimiksi niitä ei saa kutsua, koska eivät ole virallisesti testattuja). Viime vuonna tehtiin kranssit. (Ja ei hätää, firman miehillä on sitten omat juttunsa.) Mukavaa oli taas, ja oli hauska huomata että käsitöitä harrastamattomatkin naiset olivat innoissaan!

Paikalla meitä oli askartelussa opastamassa neljä Sinellin työntekijää. Jopa minä innostuin "huovuttamisesta" ja tökin kaksi palloa. Oli kyllä helppoa ja nopeaa. Styroksipalloon siis tökittiin tehokkaalla monen neulan pistimellä huovutusvillaa, ja sitten kortisteltiin oman maun mukaan. Pysyin itselleni tunnollisena ja toteutin mottoani "yksinkertainen on kaunista". Joskus mielenhäiriössä ostamani huovutusvillat ovat edelleen laatikon pohjalla, joten voipi olla, että näitä tulee tässä vielä tehtailtua... Lisäksi teimme huopaheijastimia Big Shot -kuvioleikkurin ja silitettävän heijastinkankaan avulla. Ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään tuota masiinaa ja olihan se ihan äärimmäisen kätevä. Mutta varmaan pitäisi askarrella ammatikseen, ennen kuin sellaisen ja kaikki ne sata ihanaa terää raaskisin ostaa. Tässä illan aikaansaannokset:

2 kommenttia:

  1. Onpa kauniita. Oikein, oikein kauniita. Nuo joulupallot näyttää hyville. Pitäisiköhän kokeilla?!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! On varsin hauskaa puuhaa ja valmista tulee nopeasti. Itse jo ostin 7 neulan tökkimisvälineen (maksoi noin 10 e) eli lisää joulupalloja on luvassa. :)

    VastaaPoista