Lukemista

Lukeminen on mukavaa, ja olenkin alkanut lukea työmatkoilla. Tässä on tosin se ongelma, että joskus mehevä kohta ja bussipysäkki osuvat ikävästi samaan aikaan ja paikkaan, ja valitettavasti bussipysäkki on se määräävä tekijä. Eilen ei tosin ollut sitä ongelmaa.

Kiertelin tässä jokin aika sitten kirjastossa ja silmiini osui Tuomas Vimman Gourmet. Päätin antaa Tuomakselle mahdollisuuden. Luin ensimmäisen luvun toissailtana ja jatkoin toisella luvulla eilisaamuna bussissa. Ensimmäisen sivun jälkeen jo harkitsin kirjan keskeyttämistä, mutta päätin antaa vielä toisen mahdollisuuden ja lukea ainakin niin pitkälle kuin 20 minuutissa ehtisin. 7 minuutin jälkeen luovutin ja laitoin kirjan laukkuun. Teksti oli sellaista, etten viitsi siitä esimerkkejä hyvän mielen blogiini kirjoittaa. Ehkä Anna Gavaldaa ja Tuomas Vimmaa ei kannata lukea heti peräkkäin? Ehkä moinen teksti ei sovellu aamuolotilaani? Ehkä teksti vain oli roskaa?

Sain tosiaan Anna Gavaldan Lohduttajan luettua alkuviikosta. Luin joitain vuosia sitten Gavaldan kirjan Kimpassa, ja tykkäsin siitä valtavasti (jopa elokuva onnistui mielestäni hienosti). Valitettavasti Lohduttaja ei yltänyt aivan samaan. Kirja oli paikoitellen raskasta luettavaa omintakeisen kerrontatyylin takia ja hieman liikaa sillä oli mielestäni pituutta, mutta itse tarina oli mukava kertomus onnen etsimisestä. Hauska lisä kirjassa oli se, että päähenkilön työ sivusi omaani. Seuraavaksi aion vielä lukea Gavaldan kaksi novellia. Toivottavasti ne ovat yhtä onnistuneita kuin Kimpassa. Niiden jälkeen lukulistalla on Lankakauppa-kirjat 2 ja 3. Ja jos niiden jälkeen Jarkko Sipilältä olisi jo ilmestynyt uusi dekkari... 

(Ja kyllä, välillä iskee positiivinen stressi siitä, että neuloisiko vai lukisiko.)

SNY

Ai niin, pari päivää sitten ehdin viimein täyttää SNY:n ilmoittautumiskaavakkeen loppuun ja minut on virallisesti hyväksytty joukkoon iloiseen. Hip hei, kohta alkaa minun ensimmäinen Salainen Neuleystävä -rinki. 

Reilut kolme vuotta myöhemmin

Hahaa, tässä ne ovat. Elämäni ensimmäiset villasukat valmistuivat viime viikolla. Täytyy sanoa, että olen niistä ylpeä. En ole pitkään aikaan neulonut sileää neulosta, ja kieltämättä olin yllättynyt näin siististä lopputuloksesta. Raidoitettu lanka (7 veljestä) vauhditti neulomista mukavasti, sillä aina oli pakko tehdä vielä yksi väri. Nämä sukat tein 3,5 mm puikoilla Novitan perusohjeella. Minun jalkaani ne ovat aavistuksen löysät vaikka käsialani melko napakkaa onkin. Seuraavissa sukissa (kyllä, jäin sukkakoukkuun... tai sukkapuikkoon) täytyy kokeilla kolmosen puikkoja.

Kuvaksi valikoitui hankalien kuvausolosuhteiden innoittamana hieman taiteellisempi kuva. Alakerran naapuri on valokuvaaja, ehkä alan viedä töitäni hänelle kuvattavaksi, kun omassa kamerassa ei näytä olevan tarpeeksi potkua...

Minä, Neuloja

Neuleinnostukseni juuret ovat eräässä TKK:n luentosalissa. Reilut kolme vuotta sitten hieman tylsällä luennolla katselin kateellisena, kun erään opiskelukaverin käsissä villasukka valmistui kovaa vauhtia. Niinpä jo samana iltana kävin hakemassa kerän samaa lankaa, joka sattui olemaan Novitan Jengaa. Melko paksua lankaa siis. Toki olin aikaisemmin neulonut jonkin verran, mutta ala-asteella puuhailin veistossa ja yläasteellakin keskityin lähinnä ompelemiseen. Eipä ollut siis kovin vahvaa pohjaa miettimään silmukoiden määriä ja hieman suurpiirteisenä ihmisenä päätin tehdä sukkaa lasten silmukkamäärällä. Noh, aika suurihan siitä sukasta näytti tulevan ja mietin, että siitä tulee sitten sukka veljelleni. Kiilakavennusten jälkeen totesin, etten tunne jättiläisiä, eikä sukka ikinä valmistunut.* Kipinä oli kuitenkin syttynyt ja niin sitä alkoi valmistua pipoja, huiveja ja muita asusteita. Mutta ei sukkia. Niiden vuoro oli vasta reilut kolme vuotta myöhemmin. Varsinkin alkuun haaveilin myös suuremmista töistä, mutta itseni tuntien päätin antaa niiden odottaa. Aika perushommilla mennään edelleen, mutta innostus on säilynyt vahvana, vaikka en mikään megatuottoisa tapaus olekaan. Ja tässä sivussa olen tartuttanut innostuksen myös yhteen ystävääni, mikä on aivan mahtava juttu!

*Saattoi olla myös niin, että olin heti ajatellut tehdä sukat veljelleni (naisten silmukkamäärillä?), mutta pieleen meni joka tapauksessa.

Nyt tehdään historiaa

Tässä se tulee, ensimmäinen blogipäivitykseni. Avataan blogin nimeä sen verran, että aion osallistua tänä keväänä ensimmäistä kertaa Salainen neuleystävä -vaihtoon, ja siitä innostuneena päätin kokeilla millaista bloggailu on. Tarkoituksenani ei ole kiitää blogilistojen kärkisijoille, vaan laajentaa käsityöfiilistelyä sähköiselle puolelle ja ehkä samalla auttaa tulevaa Salaista ystävääni tutustumaan minuun paremmin. Päivitystiheydestä en aio ottaa stressiä, mutta eihän sitä ikinä tiedä, kuinka tähän koukuttuu.


Blogin ulkoasu hakee vielä muotoaan, joten ainakin alkuun layout saattaa muuttua tiheäänkin. Ellen sitten heti osunut oikeaan.