keskiviikko 31. elokuuta 2011

Vanhenemisen hauskuus

Tuossa pari viikkoa takaperin vanhenin taas kertaheitolla vuodella. Juhlistin synttäreitä tänä vuonna yhteisellä synttäribrunssilla erään kaverini kanssa. Tarjoilut onnistuivat täydellisesti, porukka viihtyi ja päivä oli aivan ihana. Ja vaikka lahjat ovat juhlissa sivuroolissa, niin pakko on nyt vähän hehkuttaa. Ensinnäkin, olen nykyisin onnellinen paperileikkurin omistaja. Korttiviikonloppu on luvassa syksyn aikana... Lisäksi sain Martha Stewartin askartelukirjan (ei lopu askarteluideatkaan ihan heti kesken) sekä lahjakortit Menitaan ja Sopiva shoppiin, jossa vierailen säännölliseti. Lisäksi eräs lahjanantaja oli vieraillut Mereijassa ja löytänyt sieltä mm. Haminan Taito Shopista bongaamani korun oikean värisenä. (Oli muuten aivan ihana paketti, josta en kyllä tajunnut ottaa kuvaa.) Kyllä kelpaa! Ja edelleen tulee superhyvä fiilis kun mietin tuota päivää. Nyt kaikki brunsseja järkkäämään!

tiistai 30. elokuuta 2011

Ihana yllätys!

Postia on aina kiva saada, mutta erityisen hauskaa se oli tänään, kun sain kirjeen ja kivat korvakorut SNY:ltäni. Ihan huippua, kiitos! (Ja pakkohan oli postileima tarkistaa, mutta ovelasti paikkakunta ei käynytkään ilmi.) Monta työtä on puikoilla eri tilaisuuksiin (matkustus, kotisohva, työmatka), mutta yleensä aina on se yksi päätyö. Ja ties kuinka monta työtä sitä onkaan suunnitteilla... Seuraavaan neulepostaukseen saattaa tosin mennä vielä hetki, sillä kesällä uppouduin vielä enemmän kirjojen ihanaan maailmaan ja nyt töiden jatkuessa lukeminen ja neulominen kilpailee tiukasti keskenään. Viime viikolla kävin työmatkalla Kokkolassa ja jaoin yhteensä 8 tunnin junamatkan tasaisesti lukemiselle, neulomiselle ja nukkumiselle. Parhautta. :)

maanantai 22. elokuuta 2011

Hip hei, uusi SNY-kierros

Huh huh, menipäs tiukoille tämän syksyn SNY. Havahduin toissa viikolla, että varmaan kohta pitää ilmoittautua. Viime viikonloppuna en muistanut / ehtinyt, maanantaina täyttelin kaavaketta ja pari tuntia ennen aikarajaa sitten taas muistin asian. Iloitsin että muistitikullahan on jo lähes valmis ilmoittautumispohja, mutta sitten tajusin jättäneeni sen ja siinä olevan lähes valmiin ilmokaavakkeen iltapäivällä asiakkaan luokse. Kakkupohjan leipominen oli kesken, joten melkein luovutin, mutta sitten ajattelin, että SNY sopii syksyyn kuin nenä päähän, ja viimeisillä voimilla täyttelin kaavakkeen (onneksi löytyi kevään tiedosto). Mutta ehdinpäs, ja nyt taas innolla mukana.

tiistai 9. elokuuta 2011

Kummilahjaksi seepra

Jaahas. Lomat lusittu ja niin pois päin. On varmaan aika jälleen aktivoitua tietokoneen kanssa.

Tein kummipojalleni kastelahjaksi tällaisen veijarin. Bongasin Severi Seepran ohjeen kirjasta Neulo ja huovuta leluja. En tiedä oliko vika minussa, käännöksessä vai ohjeessa, mutta vähän piti soveltaa, jotta Severi sai edes jokseenkin oikean näköiset muodot. Mutta aikamoinen söpöliini siitä tuli!



Lankana käytin ruskeaa 7 veljestä ja kaunista savunharmaata Janne-lankaa. Tykästyin väriyhdistelmään kovasti, joten saattaa olla, että ensi talven villasukista löytyy näitä samoja värejä. En huovuttanut Severiä, koska käsin huovuttaminen on jotain, mikä ei ole minua varten.

Olin jo etukäteen päättänyt pakata Severin kenkälaatikkoon Kalevalan kummilusikan kanssa, mutta Severistä tulikin niin iso, että jouduin käyttämään lievää väkivaltaa, jotta sain sullottua tyypin laatikkoon. Ja koska kortti oli vihreä, lahjapaperinkin täytyi olla vihreää. Hyvin erottui vaaleansinisten pakettien joukosta.