tiistai 27. syyskuuta 2011

Kortti SNY:ltä

Kiitokset SNY:ni postikortista! Olin viime viikon työmatkalla, oli hauska tulla kotiin, kun olinkin itse saanut kortin. :)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Minäkö hamsteri?

Eräänä kesäiltana etsiskelin sopivia lankoja Severiin ja tuskastuin kun lankoja löytyi vähän sieltä täältä. Päätin sitten kasata kaikki lankani olohuoneen lattialla ja tehdä perusteellisen inventaarion. Ai mulla onkin näin paljon näitä lankoja... Tämän jälkeen olen käynyt lankaostoksilla vain kerran (no okei, lankahyllyjen välissä olen silti luurannut useaan otteeseen). Mutta nytpä on sitten langat järjestyksessä nerokkaan arkkumallisen sohvapöydän sisällä lankalaaduittain järjestettynä.


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Leivosrasiasta lahjapaketiksi

Toiselle synttäribrunssisankarille annoin lahjaksi Titimadamin merihevosriipuksen. Kuin tilauksesta sain eräältä ystävältä tuliaisiksi macaroneja tukevassa laatikossa, josta heti aistin potentiaalin vaikka mihin, ja niinpä merihevospaketti oli lähes valmis. Ystäväni lempivärit ovat musta, valkoinen ja laivastonsininen, joten ei ollut vaikeaa päättää, minkä väriseksi rasian maalaisin. Varastosta löytyi mustaa ja valkoista askartelumaalia, joten ensin maalasin rasian pariin kertaan, minkä jälkeen leimasin siihen valkoista pitsikuviota. Hieman harmittaa, että ei ollut testipintaa tarjolla, joten hieman suhruksi meni leimailun kanssa, mutta lopputulos oli kuitenkin varsin tyylikäs. Ja jottei riipus ei olisi kolissut rasiassa aivan hurjasti, kääräisin meripollen silkkipaperiin (joka oli naturligtvis jo kertaalleen käytetty). Kortin mittakaava lähti paketista ja käänteiset värit ja sama yksinkertaisuus toimi mielestäni erinomaisesti. Pääsin viimein käyttämään aikaisemmin kesällä ostamaani leimasinkirjainsarjaa (näyttääkö fontti tutulta...?). Olen kynällä taiteilussa aivan tumpelo, joten mikä olisikaan kätevämpää kuin leimasimet!

Ennen.

Jälkeen.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Syksyn ensimmäinen SNY-paketti

Kyllä kannatti eilen raahautua ylipitkän työpäivän jälkeen tihkusateessa postiin. SNY:n syyskuun paketissa oli aivan ihanaa Hämeenlinnassa värjättyä Mokkasukka-lankaa, käsirasvaa (kelien kylmetessä ylitän helposti suurkuluttajan rajan), suklaata (kätevä pakkaus, kun siitä ei nää että sisältö on jo melkein syöty) ja bonuksena vielä neulottu käsipyyhe, joka löysi jo paikkansa uunin kahvasta. Ja miten ihana kortti! Kiitoket SNY:lleni!