torstai 26. tammikuuta 2012

Alelöytö

Satuin tänään kävelemään Tapiolan Suomalaisen kirjakaupan ohi, ja siellä oli loppuunmyynti meneillää. Pakkohan kirjakauppafanin oli astella sisään, eikä ollut hukkareissu. Mukaan lähti Kutsuvat kortit -kirja, joka maksoi vain 11 e. Lainasin tuon kirjan kirjastosta sen ilmestyttyä ja tykkäsin kovasti, en vain raaskinut sitä omaksi ostaa. Mutta nyt sitten raivaamaan tilaa kirjahyllyyn...

maanantai 16. tammikuuta 2012

Nirsoilua ja taas yksi pipo

Äskettäin valmistunut kierrepipo ei oikein sovi juuri ostamani toppatakin kanssa ja toissatalvelta oleva valkoinen pipo alkaa olla jo parhaat päivänsä nähnyt, joten oli taas tilausta pipolle. Tuloksena syntyi toinen kierrepipo viime vuonna hankitusta pinkistä kaulurilangasta eli Novitan Temposta. Pipo valmistui mystisen nopeasti, vaikka olikin pieniä työvälineteknisiä haasteita. Yhteen nopeaan työhön mahtui paljon nirsoilua. Syystä vai ilman?

Neljä vuotta sitten neulomisinnon puhjettua todella, ostin johonkin työhön 8 mm puikot (merkkiä en muista, joku perusmerkki). Puikot ovat palvelleet hyvin vuosien saatossa, viimeksi jouluksi valmistuneita lovikkalapasia tehdessä. Viime viikolla eräänä iltana loin tämän tuoreimman pipon silmukat puikoille ja voi hyvää päivää, miten takkuista oli meno. Silmukat eivät liikkuneet puikoilla ja sitten niitä siirrellessä puikolta hujahti yksi jos toinenkin silmukka. Huoh. Tähän asti olen tehnyt pipot sukkapuikoilla eikä "saumoja" ole jäänyt näkyviin. Keltaista kierrepipoa tehdessäni huomasin kuitenkin puikkojen viimeisten silmukoiden löystyvän ja päätin kokeilla pyöröpuikkoja. Ostin Addin pyöröt ja niillä neulominen olikin ihanaa ja jälki oli siistiä. Tunnin takkuilun jälkeen päätin siis ostaa seuraavana päivänä pyöröpuikot. Kävin eräässä toisessa lankakaupassa, ja heillä ei ollutkaan Addin puikkoja (myyjä ei ollut ikinä edes kuullut koko merkistä, hmm). No, ostin bambuiset Prymit ja mjaa, ihan jees. Vähän oli tukkoisaa menoa edelleen. Ei olisi haitannut jos puikoilla olisi ollut yksi mallikerta eli 4 s enemmän, mistä tietysti ajattelin, että teenkö jotain lasten kokoa sillä keltaisessa pipossa 60 cm pyöröt olivat juuri sopivan (40 cm pyöröt tuntuvat vain niin pieniltä, kaapeli ei mitenkään riitä mukavaan neulomiseen). No, valmiin pipon ympärysmitta oli kuitenkin sopiva (Tempolla 52 s, vrt. Isoveli 80 s), mutta harmittavasti pituutta pipolla olisi voinut olla 0,5-1 cm lisää. Mikä taas on sekin mystistä, koska olen aina nuo päänmyötäiset pipot kaventanut 18 cm jälkeen. No, en kuitenkaan jaksanut purkaa ja tehdä loppua uusiksi, sillä pipo tosiaan valmistui kaikesta puikkodraamasta huolimatta supernopeasti, vähän niin kuin vahingossa. Juurihan minä hain kaupasta ne pyöröt, toivoin puikoille muutamaa silmukkaa lisää ja hups, nyt se olikin jo valmis. Jos pipo ei tuosta veny käytössä (mitä ne yleensä aina tekee), niin annan pipon jollekin pienempikalloiselle ja teen uuden. Mutta tässä se siis on, Temposta tehty, muutamassa tunnissa valmitunut pipo. Tupsua tähän ei taida tullakaan, että ei tule hupun kanssa ongelmia.


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ihana sunnuntai

Ote ihanasta sunnuntaista: neulominen nojatuolissa ikkunan äärellä kirkkaassa päivänvalossa, villasukat jaloissa, sivupöydällä höyryää kuppi teetä, koira järsii vieressä intohimoisesti puruluuta ja stereoissa soi hyvä musiikki. Kyllä kelpaa.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Lovikkalapaset

Tässä ne nyt ovat, elämäni ensimmäiset lapaset! Tämänkin ohjeen bongasin sattumalta Novitan sivuilta, ja päätin tehdä lapaset pukinkonttiin. Terminä lovikkalapaset on minulle vieras, pienenä niistä puhuttiin Lapin lapasina, ainakin täällä Helsingissä. Hyvin lapaset kuitenkin onnistuivat ja valmista tuli ihanan nopeasti, kun lankana oli kaksinkertainen Novitan Huopanen. Ainoa tänka på oli peukalon silmukoiden poimiminen, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Joskus yläasteella tein sormikkaat, mutta niiden tekemisestä en muistakaan muuta kuin sen, että sormien neulonta oli rasittavaa. Pakko mainita, että kyseiset sormikkaat ovat edelleen käytössä, joten kyllä siinäkin työssä onnistumisprosentti oli melko hyvä. :)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Pussukoita

Tein aikaisemmin syksyllä yhden pussukan vanhasta paitapuserosta. Näytin sitä eräälle työkaverilleni, joka tykästyi siihen kovin ja tilasi neljä pussukkaa joululahjoja ajatellen. Muuten näitä on kiva tehdä, mutta vielä kun oppisi helpon tavan kiinnittää kangas tuohon metalliklipsiin... Ruutu- ja raitapussukat on tehty kokonaan vanhoista paidoista, yhdessä olen hyödyntänyt erään hameen jämäpaloja ja yksi on ihan iskemättömästä kankaasta. Kaikkien pussukoiden vuorina on valkoista paitapuseroa. Yhdestä paidan hihasta saa yhteensä kuusi kappaletta pussien osia eli yhteensä 1,5 pussukkaa. Ei paha. Muitakin paitapuseroiden kierrätysvinkkejä otetaan vastaan! Eilen avomieheni antoi käyttööni taas yhden kivan ruutukuosisen paitansa sekä viininpunaiset samettihousut. Mitäköhän niistä keksisi? 

lauantai 7. tammikuuta 2012

Vielä vähän joulufiilistelyä

Loppianenkin meni jo, mutta vielä täyty palata hetkeksi joulutunnelmiin. Tässä vielä joitakin paketteja, joissa hyödynsin samaa nuotti- ja voimapaperia kuin jo aikaisemmin postaamissani paketeissa.  Nuottipaperi sai paljon kehuja, joten täytyy hyödyntää sitä jatkossakin. Hamstraaminen ottaa välillä itseänikin päähän, sillä asuntomme ei ole mikään säilytyksen tilaihme, mutta olinpahan tyytyväinen, kun laatikoista löytyi kesällä synttäripaketistani talteen napattua punaista niintä. :) Kaikkiin paketteihin sitä ei riittänyt, ja yhteen leikkasinkin koristeeksi suikaleen pussukoista tutuksi tullutta paitakangasta.


Tämä paketti poikkesi täysin muusta linjasta, mutta halusin välttämättä testata paketin ompelemista. Ompelin siis ensin takasauman ja sitten toisen päädyn, minkä jälkeen sujautin lahjan pussukkaan. Sitten kiinnitin villalangalla ja parilla pistolla samasta paperista leikatun pakettikortin virkaa toimittaneen pyörylän kiinni ja ompelin toisen päädyn kiinni.  Ja varsin hauska siitä tulikin, tosin ompelukoneen neula taitaakin mennä vaihtoon.

Joulupallojakin tuli tökittyä muutamaan talouteen, mutta olin niin paketoinnin vimmassa, etten tajunnut ottaa niistä kuvia. Tarvikkeita on edelleen jäljellä, joten ensi jouluna sitten taas. Monestako kodista te muuten bongasitte norjalaisia joulupalloja? Minun saldoni taisi olla kolme. :)

Uusi pipo on täällä

Ja uusi vuosi ja talvi! Alkuviikosta valmistunut pipo pääsi tänään aamulla ensi kertaa tositoimiin, kun maa oli viimeinkin valkoinen ja pakkastakin oli pari astetta. Kyllä kelpasi. (Käytin muuten ensimmäistä kertaa Addin pyöröpuikkoja ja täytyy sanoa, että nyt ymmärrän, mistä se kaikki meuhkaaminen johtuu.) Tarkoituksena on tehdä samalla kuviolla myös tuubikauluri, mutta en ole vielä osannut päättää minkä kokoisen siitä tahtoisin. Lankaa on käytettävissä Menitasta hankitut viimeiset kolme kerää tuota keltaista Isoveljeä. (Olen jo pitkään etsinyt kirkkaankeltaista villalankaa, mutta sitä ei taida vain olla! Tämä leijonankeltainen on lähimpänä sitä mitä haluaisin. 7 veljestä keltainenkin on jotenkin sellainen hailakka...)


Pipon ohjeen löysin Novitan sivuilta (tosin tein alkuun vain 3 cm joustinneuletta ohjeen 6 cm sijaan). Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että haluaisin tuollaisen kierrepipon ja nyt joku oli tehnyt kaiken mietintätyön puolestani ja vielä sijoittunut mallillaan kolmen parhaan joukkoon tupsupipokilpailussa. Onnittelut ja kiitokset!